Hulevedet kartoitettiin joulukuussa kolmatta kertaa, nyt analyysissä ovat mukana myös kloridimittaukset. Länsirannalla selviteltiin tuloksetta viime kevään kohonneita kolibakteeripitoisuuksia, mutta näiden tulosten perusteella selvittelyä on tarvetta jatkaa.
Äyriäisplanktonin massa- ja pituusjakaumat viime kesältä ovat nyt tutkimussivuilla.
Helmikuun alun happimittaukset näyttävät, että voimakkaan kasvillisuuden alueilla järven eteläpäässä ja luoteiskulmalla järven pohjalla on hapetonta – sekä elossa oleva että henkiin jäänyt kasvillisuus käyttää nyt syksyllä veteen liuenneen hapen sedimentin pinnan tuntumassa. Pintakerroksissa happea on hyvin, mutta niin on talveakin vielä jäljellä ja jääkannen alla happi jatkaa vähenemistään. Keväällä näemme onko alumiiniin sitoutunut fosfori vapautunut hapettomissa oloissa.
Kalatalousalueet korvaavat entiset kalastusalueet 1.1.2019 voimaan astuvan kalastuslain myötä. Hoitokuntaa on strategiakokouksissa edustanut Tuumas Mikkola. Kalatalousalueet tulevat olemaan suurempia kuin entiset kalastusalueet, Littoistenjärvi kuuluu jatkossa Lounais-Suomi – Salonseudun kalatalousalueeseen, jonka pinta-ala on kaikkineen 5975km2 ja vesiala noin 25 000 hehtaaria. Tästä pääseekin aasinsiltaa tammikuun pilkkikisoihin, joissa näytti saalista tulleen mukavasti. Ahven oli syönnillään ja isompiakin näytti tarttuneen morreihin ja tasareihin.
Hoitokunnalta on pyydetty lausunto 28.2.2019 mennessä Littoistenjärven suoja-alueen poistamisesta. Lausunto ilmestyy samalle sivulle, kunhan hoitokunta saa sen valmiiksi – huomioita ja näkemyksiä otetaan mielellään vastaan hoitokunnan sähköpostiin (ks. yhteystiedot).
Littoistenjärven hoitokunta on myös liittynyt Varsinais-Suomen vesistökunnostusverkostoon, josta lisätietoja antaa vesiasiantuntija Jarkko Leka (ks. Valonian sivu).
Kaarinan alueen partiolippukunnat järjestivät L-S partiopiirin yli 12 vuotiaitten talvimestaruuskisat Littoisissa 2.2.2019. Turvallista jäällä liikkumistakin harjoiteltiin naskaleiden ja köysien kanssa.