Valtakunnallisen leväseurannan tarkkailupisteillä havaittiin runsaasti siitepölyä, mutta ei havaittu sinilevää ma 24.6. Hiekkarannan ja Ristikallion uimarannoilta otettiin tiistaina 25.6. näytteet. Niiden perusteella veden hygieeninen laatu on varsin hyvä, joskin erilaisia sinileviä havaittiin vähän (laboratorianalyysit ovat tukimussivuilla). Muita leviä ei näytteistä määritetty, vaan se tehdään säännönmukaisen ja velvoitetarkkailun myötä. Koska sinilevätilanne voi muuttua paikallisesti muutamassa tunnissa, niin runsaaseen sinilevään ei sovi mennä uimaan. Littoislaiset sen kyllä tunnistavat, mutta muille hyvää ohjeistusta on niinikään JärviWikissä ja lisäksi on syytä seurata Liedon ja Kaarinan kunnan ilmoituksia uimarannoilla.
Neuvottelukunnan kokouksessa maanantaina päätettiin myös tilata reaaliaikainen sinilevämittari Turun ammattikorkeakoululta Pirtan rannan venelaituriin. Senkään lukemat eivät ole tarkkoja, eivätkä koske järven eri paikkoja, mutta suuntaa antavia kuitenkin.
Näille sivuille jatketaan tietojen päivittämistä tiedon kertyessä. Myös YLE:llä aktiivista seurantaa.