Littoistenjärvellä vesi alkoi samentua ensin runsaiden siitepölylaskeumien ja viime viikolla runsastuvien leväkukintojen myötä. Järvessä ilmeni leväkasvustoja noin viikko ennen juhannusta, jotka eivät viimevuoden tapaan vähenneet, vaan alkoivat runsastua nopeasti noin 17.-18.6. Tällä hetkellä järvi vihertää kauttaaltaan ja näkösyvyys oli 23.6. laskenut 50-100 cm:iin totutun parin metrin asemesta (kuvia esim. Facebookin Littoinen City-ryhmässä).
Ennen juhannusta otettu säännönmukaisen tarkkailun vesinäyte tarkastettiin ja siinä L-SVYT Oy totesi esiintyvän monenlaisten levien seassa myös sinilevää, syanobakteeri anabaena s.p.:tä, joka on vaivannut Littoistenjärveä kautta aikain.
Turun yliopiston aiemmassa mittauksessa 16.6. myrkyllistä sinilevää ei havaittu (< 0,2mikrog/l, eli alle raakajuomavesilähderajan). Nopean runsastumisen arvellaan johtuvan pitempiaikaisesta pH:n kohoamisesta kasvillisuuden voimakkaan runsastumisen myötä (poimuvita, ärviä, vesirutto). Runsas kasvusto tuottaa myös runsaasti happea, joka näkyi eilen veden ylikylläisessä happitilanteessa ja tukee arveluja.
Mitä seuraavaksi?
Liedon ympäristöterveysvalvonta ottaa huomenna näytteet uimarannoilta ja näytteiden levien päälajit analysoidaan nopeutetulla aikataululla L-SVYT Oy:ssä ja asettaa tarvittaessa käyttörajoituksia tai -ohjeita.
Huomenna kokoontuu myös Littoistenjärven neuvottelukunta ja pohtii seuraavia toimenpiteitä sekä hoitokunnan saaman ympäristöministeriön rahoituksen ja neuvottelukunnan rahoituksen yhteensovittamista Littoistenjärvellä.
Seuraa tilanteen kehittymistä näiltä sivuilta!
Seurantamittaukset jatkuvat suunnitellusti.