9.8.2024 Kelpo vedenlaatu, mutta kasvillisuus leviää

Vedenlaatu on pysytellyt jo useamman viikon hyvänä; ei ole sinilevää eikä ilmeisesti muitakaan bakteereja uimavesiselosteen mukaan. Mutta kasvillisuutta on enemmän kuin riittävästi – elodeaa, ruskoärviää ja erilaisia partoja – ja se vaikeuttaa kalastusta, uimista ja vesillä liikkumista yleensä. No, ainakin kasveja syövillä vesilinnuilla on nyt herkkupäivä

Pikkunokikanoja opetetaan elodealle

vaikka melojilla onkin sitten vaikeampaa:

Ensin pitää päästä vesille että voi tehdä eskimokäännöksen (video Markus Mattsson)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Uimarannoilta kasvillisuutta on kauhottu pois koneella. Hoitokunta harkitsee kelluvan kasvuston korjuuttamista muualtakin. Hyvä uutinen on se, että lammikkia ei tänäkään vuonna löydetty Litsasta.

Koekalastukset tehty, kasvillisuuskartoitus tehty ja luontotyyppien inventointi käynnissä.

Eurofins Ahma koekalasti Littoistenjärvellä 30.7-2.8 muutaman vuoden tauon jälkeen. Tuloksia tulee syksyn mittaan. Myös Aava Luontoselvitys on tekemässä kasvillisuuskartoituta lähiaikoina viimevuotiseen tapaan ja työssä käytetään konevoimaa. Mainittakoon vielä, että ELY-keskus inventoi Littoistenjärven ympäristön luontotyyppejä.

Osakkaiden kokous tulossa

Littoistenjärven osakaskuntien osakkaat kokoontuvat tiistaina 4.9.2024 klo 18, alkaen 17:30 vuosikokoukseen (paikka ilmoitetaan lähiaikoina), jossa on sääntömääräisten asioiden lisäksi pohdittavana toimet kasvillisuuden korjuulle, valmistautuminen uusintakäsittelyyn ja niiden rahoitus. Lisäksi kokouksessa valitaan Littoistenjärven hoitokunnalle jäsenet ja puheenjohtaja.