Maanantaina vielä jatketaan
Hyvässä säässä kelluvaa kasvustoa saatiin kerättyä suunnitelman mukaisesti, mutta Rantaparturit tulevat viimeistelemään tänään maanantaina Kuoviluodon/Verkatehtaan urakkaa. Eräät ranta-asukkaat ovat olleet suoraan yhteydessä Rantapartureihin, jotka neuvottelukunnan urakan päätyttyä voivat eri sopimuksesta auttaa nostamaan kelluvan kasvillisuuden rannalle.
Vapaasti irrallaan kelluvan vesikasvillisuuden poistoon hoitokunta on myötämielinen, samoin pienimuotoinen laiturin ympäristön ja uimareittien niittäminen maksimissaan aarin alueelta on mahdollista ilman lupaa. Suurempi niitto vaatii aina naapuruston kuulemisen ja hoitokunnan luvan, useimmiten myös ELY-keskukselle tehtävän lupahakemuksen – viisainta olla siis varhaisessa vaiheessa yhteydessä ainakin hoitokuntaan (ks. yhteystiedot).
Mikäli kasvillisuutta poistetaan juurineen, se rinnastetaan ilmoituksen- ja luvanvaraiseen ruoppaamiseen.
Runsas uposkasvillisuus on kuitenkin avain kirkkaaseen ja levättömään veteen Litsan kaltaisessa vesistössä.
Mitä tapahtuu kerätylle kasvimassalle?
Nykymääräysten mukaan sen voi kompostoida omalla tontilla, mutta ei aivan vesirajassa. Jos kunta ottaa sen vastaan puutarhajätteenä, se viedään nykyisten ympäristömääräysten mukaan Topinojan biojätteiden käsittelyyn.
Tämänvuotiset rannoille nostetut kasat ovat niin suuria, että niiden poiskuljettaminen on perusteltua, kuntien ympäristö- tai viheryksiköt ovat auttaneet asiassa.