Odottelemamme uposkasvien kasvu näyttää kiihtyvän syksyä kohti. Kasvillisuuskartoituksessa havaittiin silmämääräisesti kasvillisuuden levinneen laajemminkin ulappa-alueelle, mutta elodean pohjaversot ovat vielä pieniä. Samalla havaittiin uusia nilviäisiä, joten odottelemme kasvillisuus- ja pohjaeläinkartoitusten tuloksia mielenkiinnolla.
Järvellä on taas laiduntamassa runsaasti hanhia ja aiemmista vuosista poiketen satoja nokikanoja. Vedenpinta on talvea vasten alhaalla ja runsaan kasvillisuuden vyöhykkeeltä (suunnilleen talvisen hiihtoladun paikalta) on helppo tankata muuttomatkalle särvintä. Samoille apajille menee hoitokunta perjantaina 16.10. klo 9:00 alkaen kokeilemaan uusia korjuumenetelmiä parilta sään sallimalta koealalta. Samalla saadaan mitattua, josko vesiruton suunnitelmallisella poistolla saataisiin fosforia sedimentistä. Työtä tekevät Rantaparturit Oy:n Tero Almi ja Terco Oy:n Ari Saari yhdessä hoitokunnan puheenjohtajan Jukka Heikkilän kanssa. Työssä käytetään perämoottoriveneitä ja polttomoottorikäyttöistä niittokonetta ja nostellaan kokeeksi vesiruttoa poisvietäväksi Kaarinan kaupungin kanssa.
Myös hoitokalastussuunnitelma on toteutumassa. Ilkka Sammalkorpi ja Olli Ylönen L-S Kalatalouskeskukselta valmistelevat pienten särkikalojen syysnousuun kohdistettua pyyntiä Rullakadun saostusaltaan, Pirtan saostusaltaan ja uimarannan viereisellä ojalla. Laskuojien suita muokataan kaloille houkettelevimmiksi ja pyynti samoille alueille nousun alkaessa. Hoitokunnasta toimiin osallistuu varapj. Timo Stolt.